Asuinyhteisöidea

Koska teosofis-kristosofinen sanoma on niin syvä, sen moraali ja ihanteet niin korkeat ja saavuttamattomat, vaarana on, että aatteellinen pyrkimyksemme jää liian älylliseksi vailla elävän veljeyden ja rakkauden käytäntöä.

Ratkaisumallin tähän ongelmaan on Martta Horjander esittänyt ideoimiensa ja perustamiensa yhteistaloudessa elävien veljesperheiden välityksellä. Martan ideoiden ja esimerkin avulla on mahdollista luoda veljesperheitä, joissa hyvän voittava voima voi ilmetä ja tehdä työtään. Näin toteutetaan myös H. P. B:n opetus, ettei teosofia ole niinkään saarnattava veljeysaate, vaan elettävää veljeyselämää. Ja koska uusi voima toimii ryhmissä, muodostaa käytännöllinen veljeyselämä uuden puolen teosofisen liikkeen dharmassa, jota asiasta perille päässeiden ja totuutta etsivien ihmisten on mahdollista koettaa toteuttaa ja, jos se ei ole karmallisista syistä mahdollista, ainakin myötämielisyydellään tukea.

Riippumatta siitä kuinka hyvin tai huonosti Ihmisyyden tunnustajien keskuudessa perustetut veljesperheet ovat työssään onnistuneet – ja oltuani mukana parikymmentä vuotta, voin sanoa, että parantamisen varaa riittää eli mihinkään omahyväisyyteen ei ole syytä – niin tosiasia on, että pää kristosofisen sanoman uudenlaiselle ilmentämiselle on avattu. Pekka Ervastin tuomat mahdollisuudet odottavat toteuttajiaan ja uuteen voimaan sisältyvät salaisuudet paljastajiaan.

Etenkin suomalaisessa teosofiassa sanotaan, että yksinäistä pyrkijää ei enää kovin pitkälle auteta. Se kuulostaa jyrkältä, mutta oikeastaan vain tarkoittaa sitä, että liittymällä toisiin henkisiin oppilaisiin totuudenetsijä voisi nopeuttaa omaa kasvuaan. Ja luonnollisesti sellaista yhdessä toimimista voi olla monessa erilaisessa tiiviys-asteessa.

Henkisissä kouluissa on kautta historian havaittu yhteistyön merkitys ja suurempi tehokkuus verrattuna yksinäisen etsijän toimintaan. Henkiselle koululle syntyy oppilaiden aktiivisuudesta johtuen oma auransa, ilmapiirinsä, joka auttaa jokaista hänen pyrkimyksissään. Kun taas maailman turuilla joutuu kohtaamaan huomattavasti enemmän estävää vaikutusta.

On suureksi avuksi, jos saa kuulla toisten henkisistä havainnoista, koska niihin sisältyvä henkinen oivallus on voimaa. Ja kuten fyysisen ruumiin kasvuun ja elämään tarvitaan ruuan antamaa voimaa, samoin henkistä kasvua parantaa se ravinto, jota hengestä oppia ottavat voivat luovuttaa toinen toisilleen.

Kokemusten vaihtoa voi tietysti tehdä missä tahansa olosuhteissa, mutta tiiviimpi yhteenliittyminen synnyttää väistämättä monia ongelmia ja pakottaa etsimään niihin ratkaisuja, ennen kaikkea uudenlaisia ratkaisuja omassa elämässään. Tällaiseen tilanteeseen joudutaan jo tavallisenkin avioliiton puitteissa…

Yksin pyrkivä ihminen on monesti liian heikko, kokematon ja yksipuolinen. Vaikka vanhan liiton aikana saattoi mennä henkisesti eteenpäin yksin ja ylpeänä omista saavutuksistaan, niin kun kehityksen myötä on uusiksi oppiaineiksi tuotu rakkaus ja veljeys, niin saattaa heti huomata niiden olevan asioita, joita ei oikeastaan voi toteuttaa yksinään. Rakkaus tarvitsee aina kohteen, toisen ihmisen, samoin veljeys, veljesrakkauden toteuttaminen.

Älyllis-teoreettinen tieto elämässä vallitsevista tosiasioista on tarpeellinen perusta, mutta se ei pelkästään riitä. Täytyisi myöskin kokea rakkaustilaa, ja sitä koetaan puhdistuvassa, pyyteettömässä tunteessa, ja suhteessa toisiin ihmisiin. Henkinen kasvu vaatii nykyaikana keskinäistä kanssakäymistä.

Se ei suinkaan merkitse mitään laumasieluisuutta, vaan suurempaa itsenäisyyttä ja kestokykyä, koska vastavuoroisuus ei tuo mukanaan pelkästään ruusuisia tunnelmia, vaan joudutaan myös kohtaamaan itselle vastakkaisia luonteenpiirteitä ja suvaitsemaan niitä. Jonkun vaikean ominaisuuden huomaaminen toisessa ihmisessä, voi silloin saada ajattelemaan, että onkohan jotakin vastaavaa myös minussa itsessäni?

Eihän hengen kasvuun lähtevä ihminen noin vain tunne itseään ja omia motiivejaan, ennen kuin on perusteellisesti alkanut niitä mittailemaan ihanteilla. Meissä voi olla monia menneisyydessä hankittuja huonoja luonteen ominaisuuksia, joita pidämme aluksi aivan hyväksyttävinä.

Kaikessa yhteiselämässä pyrkijä joutuu koetukselle nimenomaan tunne-elämänsä suhteen. Millaisen tunnereaktion toisen ihmisen kohtaaminen ja hänen edesottamuksensa minussa synnyttää? Ja koska meillä ihmisillä on tuotu menneisyydestä mukana keskinäiset karmamme, herää tuohon toiseen ihmiseen joku vanha tunneside, joka on aivan kuin valmiina asenteena olemassa.

Ja silloin minun täytyisi puolueettomasti tutkia, onko se rakkautta? Ja jos ei ole, niin henkinen kasvu merkitsee tuon tunteen muuttamista rakkaudeksi. Mutta jokainen tietää, että puolueeton suhtautuminen omaan tunne-elämäänsä on melkoisen vaikeata…

Kolmanneksi on sitten vielä hyväksyttävä yhteistyön voima. Se toimii jo siinä, kun löytyy joku ihminen, jonka kanssa voi vaihtaa mielipiteitä henkisistä asioista. Se on silloin jonkinlaista yhdessä opiskelemista. Yhdessä on helpompi kohdata ja voittaa maailman vastustavaa henkeä.

Sellaisen yhteishengen luominen, joka veisi omaa ja toisten henkistä kasvua eteenpäin, lienee kuitenkin elämän vaikeimpia tehtäviä. Mutta me emme ole syntyneet tänne pelätäksemme vaikeuksia, vaan voittaaksemme niitä uusilla henkisemmillä asenteilla. Ja oikeastaan myös uusilla keinoilla ja menetelmillä, jollaisen myös ihanteellinen yhteisöelämä tarjoaa.

(Katkelmia yleisöluennosta ”Henkinen kasvu ja yhteisöelämä” )