Ihmisten keskinäinen veljeys ja väkivallaton maailma ovat ihanteita, joita Aseeton Suomi -taidenäyttely pyrkii herättämään ja tuomaan osaksi
konkreettista todellisuutta.
Jo 70-luvulla tutustuminen teosofiseen maailmankatsomukseen alkoi vaikuttaa näyttelyn taiteiljoiden aatemaailmaan ja sitä kautta niin
teoksiin kuin taiteilijoiden käsityksiin taiteen merkityksestä ja sisällöstä.
Liittyminen Martta Horjanderin ympärille syntyneeseen veljesryhmään toi luonnollisesti mukanaan ajatuksen yhteisestä taidenäyttelystä,
kulttuurityöstä teosofian, aseettomuuden ja veljeyden puolesta ja innoittamana.
Niinpä Varkauden vanhassa museossa 7.1. 1979 ensimmäinen Aseeton Suomi -taidenäyttely näki päivänvalon.
Vuosina 1979-82 näyttely ripustettiin yli neljäkymmentä kertaa eri paikkakunnilla.
Vuonna 1982 avattiin pysyvä näyttely Käpykolossa Konginkankaalla. Nykyinen pysyvä näyttely
taas on toiminut vuodesta 1985 lähtien Vilppulan Väinölässä vaihtuvin teoksin.
Näyttely on avoinna ympäri vuoden.
Vuonna 1987 kiertävä näyttely lähti jälleen liikkeelle ja on toiminut yhtäjaksoisesti siitä lähtien
käsittäen keskimäärin kuusi ripustusta talvikaudessa pääasiassa kirjastoissa ja kaupungintaloissa
ympäri Suomea.
Kesänäyttely otsikolla Teosofis-kalevalaista kuvataidetta aloitti toimintansa vuonna 1993 Mäntän Sampolassa
ja on ripustettu joka vuosi. Kesänäyttelyssä esitetään pääasiassa vuoden aikana syntynyttä uutta tuotantoa.
Aseton Suomi näyttelykokonaisuus koostuu nykyisin seitsemän taiteilijan teoksista. Heistä Pekka Peltola, Erkki Saarilehto (1953-2007), Merja Saarilehto
ja Juha Saarilehto ovat olleet mukana alusta asti.Reija Tähtinen liittyi mukaan 1991, Joonas Peltola 2001 ja Satulia Saarilehto 2003