Takaisin

KIRJAILIJA SAA JUONEN PUSSIIN VÄINÖLÄN KESÄNÄYTTÄMÖLLÄ

(Suur-Keuruu 3.8.-04 Liisa Lappi)
Keski-ikäinen kirjailija, jonka inspiraatio on kateissa. Avovaimo, joka saa kylläkseen ja nousee junaan. Maalaisserkku, jonka perhe elää tavallista euromaalaiselämää kanoineen ja lehmineen.
Nämä ovat Väinölän kesänäyttämön päähenkilöitä kesällä 2004. Mutta kulissien taakse eivät suostu jäämään henkiolennotkaan: paikkansa näyttämöllä valtaavat vuoron perään niin enkelit kuin itse pirukin. 		Arttu: Jari Ronkainen ja inspiraatio: raija nenonen
Omissa itsenäisissä rooleissaan vierailevat esiintymislavalla myös fiktiiviset roolihahmot, jotka kirjailija Arttu Kanerva on luonut ja kirjoihinsa istuttanut. Ajatusmylläkkä, joka taiteilijan päässä käy totuuden etsinnän hetkellä, näyttäytyy värikkäänä sirkusparodiana.
Väinölän kesänäyttämön "onnellinen loppu" näytellään, kun kirjailija hyvästelee muhoilevan maalaisserkkunsa Kallen ja suuntaa kadonnut juoni verkkokassissa kohti rautatieasemaa.
Pussissa kirjailija kantaa varmaa tietoa siitä, että hyvää jälkeä ei synny, ellei kirjoittaja kohtaa ensin aidosti itseään - niin ihmisenä kuin myös henkisenä olentona. Vahvasti laulava, 28 näyttelijän loppukuoro kiteyttää Matkalla itseen - näytelmän sanoman kertosäkeessä: "Ihmisen osana kysellä on ja punnita tekojaan."
Väinölän kesänäytelmää kannattelee tänäkin kesänä tukevasti yhteisön peruselementti: teosofinen maailmankatsomus. Kirjoittajat Marja Leena Karvonen ja Pirjo Rautiainen antavat jopa yhden päähenkilöistään lausahtaa näyttämöllä ennustuksen, että suomalaisen teosofin, Pekka Ervastin ajatukset nousevat vielä arvoonsa.
Riitta Pietilä
Näytelmäfiktion ja teosofisen sanoman risteyttäminen kesänäyttämölle kuulostaa itse asiassa paljon työläämmältä kuin Väinölän näyttämöllä nähtävä toteutus lopulta on. Nuorista ja varttuneemmistakin näyttelijöistä henkii esittämisen ilo, eikä monitaitoisen joukon kynttilöitä suinkaan kätketä vakan alle: kitarat, haitarit ja kanteleet soivat kauniisti ja kärrynpyörät lentävät ilmavina kuin sirkuksessa ikään.
Näyttelijät paneutuvat rooleihinsa täyspainoisesti, olivatpa ne arkipäiväisiä tai satumaisen utuisia. Lausujankykyjään pääsevät esittämään erityisesti toivomuslähteen haltija Outi Jaakkola ja runotar eli kansallishenki Riitta Pietilä.
Näytelmässään ilman vuorosanoja, koreassa kanapuvussa esiintynyt käsikirjoittaja Pirjo Rautiainen kertoo näytelmän kantaversion saaneen asunsa jo vuonna 1998. Kesästä toiseen näyttämö kuitenkin elää, ja joka vuosi Väinölän kesäteatteriyleisöllä on myös uutta nähtävää, koettavaa ja mietittävää.
Kesänäytelmä on yhteisöllemme vuosittain suuri yhteinen ja yhteishenkeä kasvattava ponnistus. Vaikka paljon pohjatyötä on tehty jo edellisinä vuosina, on aina mietittävä uusia yksityiskohtia ja niiden toteutusta. Myös yhteisömme jäsenet vaikuttavat osaltaan siihen, millaisia rooleja näyttämöllä lopulta näyttäytyy, kertoo Rautiainen.
On helppo uskoa Pirjo Rautiaista, joka kertoo lapsiyleisönkin viihtyvän Väinölän kesänäytelmän äärellä: puvustus ja lavastus ovat sadunomaisen kauniit ja värikkäät, laulut melodisia ja mukaansa tempaavia, hahmogalleriassa taatusti monta lapsen mieltä kiehtovaa olentoa.
Kirjailija Arttu Kanervan roolissa näyttelee "Esa Saarisen näköinen mies", Jari Ronkainen. Ronkainen ei vaativalta päärooliltaan ehdi miehittää useampia rooleja, kuten tekevät useimmat muut näytelmässä mukana olevat. Vaivattoman näköisesti rooleja vaihtavat näyttelijät saavat aikaan vaikutelman, että näyttämöllä on itse asiassa vieläkin suurempi joukko, kuin minkä 28 näyttelijää muodostaa. Väinölän teatteri on muiden kesäteattereiden tavoin kesän seitsemässä näytöksessään paininut sadekuurojen kanssa. Ylärivien suojaksi rakennettu katos pelasti yleisön kastumiselta myös sunnuntaina, kauden toiseksi viimeisessä näytännössä. Näytäntökausi päättyy ensi viikonvaihteessa.

sirkus




[pääsivu] [ajankohtaista] [ideologia] [kulttuuritoiminta] [väinölä] [kirjoitelmia]