Väinämöinen-lehti
Takaisin
Pekka Ervastin elämänymmärrykselle perustuva vuorisaarnajohtoinen aikakauslehti.
Ilmestynyt vuodesta 1980 alkaen.
Vuosikerta neljä numeroa 12 €, irtonumerot, 60 sivua, 3 €
Tilauslomake
Väinämöinen-lehti
2005/3
Pekka Ervast
Totuus
Onni ja vapaus, s. 8-10
Totuus on ajatusruumiin elämän laki. Sen me voimme huomata todeksi aivan jokapäiväisen
kokemuksemme perusteella. Onko ihminen onnellinen, jos hän on vastustanut totuutta,
jos hän on valehdellut ja pettänyt? Ihminen saattaa kyllä olla mielestään onnellinen,
vaikka hän on tehnyt pahaa, valehdellut ja pettänyt, niin kauan kun hän ei itse tiedä
niin tehneensä, mutta kun hänelle selviää, että hänhän nyt valehtelee ja pettää, niin
heti hän tuntee itsensä onnettomaksi siinä asiassa, jossa hän on sen huomannut.
Ihminen nousee omaa rikollisuuttaan vastaan, sillä valehdellessaan ja pettäessään hän loukkaa
itseään, hän rikkoo omaa elämänlakiaan, sillä hänellä on mentaaliruumis, jonka
perusedellytys, elämän ehto on totuus. Sen elämän, kasvun ja kehityksen perusnormi on totuus.
Ja jos ihminen rikkoo sitä elämän lakia vastaan, niin hän rikkoo itseään vastaan.
Hän haavoittaa omaa ajatuskäyttövälinettään ja se tekee kipeää, ihminen tuntee kuin
kipua tajunnassaan.
Mehän näemme, että jos on joku ihminen, joka valehtelee, pettää ja varastaa, ja
menestyy maailmassa juuri siksi, että on epärehellinen, epäoikeudenmukainen,
niin se ihminen koettaa näyttää onnelliselta. Hän koettaa aina peittää totuutta
itseltään, hän koettaa aina näytellä jotain roolia maailman silmissä.
Totuus kaikuu
hänen sisällään, ja se totuus saa aikaan sen, että hänen pitää aina selittää itselleen
ja muille, ettei hän ole ketään pettänyt. Hänen täytyy aina vetää se asia esille, sillä
hänen oman ajatuskäyttövälineensä elämänsävel yhtämittaa muistuttaa häntä rikoksesta.
Se huutaa hänelle yhtämittaa: "Minä tahdon pysyä kunnossa, minä tahdon olla terve!
Kuinka sinä minua haavoitat?" Ihminen, joka ei ole rehellinen ajatuksissaan ja kaikissa
toimissaan, saa yhtämittaa taistella sisässään. Hän saa aina puolustaa itseään sisäistä
vihollista vastaan, joka on hänen todellinen ystävänsä, vaikka hän ei sitä ymmärrä.
Totuus on siis ajatuselämän elinehto, sen perusedellytys. Tämän me ymmärrämme.
Me näemme sen myös toisesta esimerkistä.
Ihminen ei ole onnellinen vain sen perusteella, että hän on itse rehellinen,
vaan hänen pitää myös tietää, mikä on totuus. Ihminen ei voi olla onnellinen
niin kauan kuin hän elää sokeudessa ja tietämättömyydessä. Hän voi olla kyllä
jollakin tavalla onnellinen, kun hän ei tiedä omasta tietämättömyydestään, mutta se
onni on harhaonnea.
Niin kauan kuin hän uskoo määrätyllä tavalla, on hän todella
onnellinen, mutta niin pian kuin hänessä herää epäilys, katoaa myös tuo harhaonni
ja ihminen näkee, ettei siinä, missä ei ole totuutta, ole onneakaan. Silloin ihmiseltä
on onni kaukana, sillä silloin hän on ryhtynyt pyrkimään totuuteen.
Ja kun hän pyrkii
totuuteen, pyrkii totuuden tietoon, silloin hänen sisällään elää voima, on kuin ääni,
joka herättää epäilyksiä. Silloin on ihmisestä tullut totuuden etsijä. Ei hän enää ole
onnellinen niinkuin ennen, sillä hän tietää, ettei hän voi saada onnea, ei vapautusta
kärsimyksilleen, ennenkuin hän on voinut löytää totuuden.
Tähän tähtäävät kaikki viisaat, uskontojen perustajat ja salatieteilijät, kun he
sanovat meille: "Etsikää totuutta, etsikää Jumalaa, etsikää Jumalan valtakuntaa!
Etsikää, niin te löydätte ja tulette onnellisiksi!"
Väinämöinen-lehti
2005/2
[pääsivu]
[ajankohtaista]
[ideologia]
[kulttuuritoiminta]
[väinölä] [kirjoitelmia]