Väinämöinen-lehti


Takaisin

Pekka Ervastin elämänymmärrykselle perustuva vuorisaarnajohtoinen aikakauslehti.
Ilmestynyt vuodesta 1980 alkaen.
Vuosikerta neljä numeroa 12 €, irtonumerot, 60 sivua, 3 €

Tilauslomake

Väinämöinen-lehti
2005/3

Sivulla: kirjoitelmia

Pekka Peltola:
  • Neitseellis-murheellinen

    		•

    Pekka Ervast

    Totuus


    Onni ja vapaus, s. 8-10


    Totuus on ajatusruumiin elämän laki. Sen me voimme huomata todeksi aivan jokapäiväisen kokemuksemme perusteella. Onko ihminen onnellinen, jos hän on vastustanut totuutta, jos hän on valehdellut ja pettänyt? Ihminen saattaa kyllä olla mielestään onnellinen, vaikka hän on tehnyt pahaa, valehdellut ja pettänyt, niin kauan kun hän ei itse tiedä niin tehneensä, mutta kun hänelle selviää, että hänhän nyt valehtelee ja pettää, niin heti hän tuntee itsensä onnettomaksi siinä asiassa, jossa hän on sen huomannut.

    Ihminen nousee omaa rikollisuuttaan vastaan, sillä valehdellessaan ja pettäessään hän loukkaa itseään, hän rikkoo omaa elämänlakiaan, sillä hänellä on mentaaliruumis, jonka perusedellytys, elämän ehto on totuus. Sen elämän, kasvun ja kehityksen perusnormi on totuus. Ja jos ihminen rikkoo sitä elämän lakia vastaan, niin hän rikkoo itseään vastaan. Hän haavoittaa omaa ajatuskäyttövälinettään ja se tekee kipeää, ihminen tuntee kuin kipua tajunnassaan.

    Mehän näemme, että jos on joku ihminen, joka valehtelee, pettää ja varastaa, ja menestyy maailmassa juuri siksi, että on epärehellinen, epäoikeudenmukainen, niin se ihminen koettaa näyttää onnelliselta. Hän koettaa aina peittää totuutta itseltään, hän koettaa aina näytellä jotain roolia maailman silmissä.
    Totuus kaikuu hänen sisällään, ja se totuus saa aikaan sen, että hänen pitää aina selittää itselleen ja muille, ettei hän ole ketään pettänyt. Hänen täytyy aina vetää se asia esille, sillä hänen oman ajatuskäyttövälineensä elämänsävel yhtämittaa muistuttaa häntä rikoksesta. Se huutaa hänelle yhtämittaa: "Minä tahdon pysyä kunnossa, minä tahdon olla terve! Kuinka sinä minua haavoitat?" Ihminen, joka ei ole rehellinen ajatuksissaan ja kaikissa toimissaan, saa yhtämittaa taistella sisässään. Hän saa aina puolustaa itseään sisäistä vihollista vastaan, joka on hänen todellinen ystävänsä, vaikka hän ei sitä ymmärrä. Totuus on siis ajatuselämän elinehto, sen perusedellytys. Tämän me ymmärrämme. Me näemme sen myös toisesta esimerkistä.

    Ihminen ei ole onnellinen vain sen perusteella, että hän on itse rehellinen, vaan hänen pitää myös tietää, mikä on totuus. Ihminen ei voi olla onnellinen niin kauan kuin hän elää sokeudessa ja tietämättömyydessä. Hän voi olla kyllä jollakin tavalla onnellinen, kun hän ei tiedä omasta tietämättömyydestään, mutta se onni on harhaonnea.

    Niin kauan kuin hän uskoo määrätyllä tavalla, on hän todella onnellinen, mutta niin pian kuin hänessä herää epäilys, katoaa myös tuo harhaonni ja ihminen näkee, ettei siinä, missä ei ole totuutta, ole onneakaan. Silloin ihmiseltä on onni kaukana, sillä silloin hän on ryhtynyt pyrkimään totuuteen.
    Ja kun hän pyrkii totuuteen, pyrkii totuuden tietoon, silloin hänen sisällään elää voima, on kuin ääni, joka herättää epäilyksiä. Silloin on ihmisestä tullut totuuden etsijä. Ei hän enää ole onnellinen niinkuin ennen, sillä hän tietää, ettei hän voi saada onnea, ei vapautusta kärsimyksilleen, ennenkuin hän on voinut löytää totuuden.

    Tähän tähtäävät kaikki viisaat, uskontojen perustajat ja salatieteilijät, kun he sanovat meille: "Etsikää totuutta, etsikää Jumalaa, etsikää Jumalan valtakuntaa! Etsikää, niin te löydätte ja tulette onnellisiksi!"




    Väinämöinen-lehti
    2005/2


    [pääsivu] [ajankohtaista] [ideologia] [kulttuuritoiminta] [väinölä] [kirjoitelmia]