Väinämöinen-lehti


Takaisin

Pekka Ervastin elämänymmärrykselle perustuva vuorisaarnajohtoinen aikakauslehti.
Ilmestynyt vuodesta 1980 alkaen.
Vuosikerta neljä numeroa 12 €, irtonumerot, 3€, 60 sivua,

Tilauslomake

Väinämöinen-lehti
2004/2

Sivulla: kirjoitelmia

Marja Liisa Siltanen:
  • Hiljaisuus






    		•



    Pekka Ervast:

    USKO JA TIETO

    ( (Teosofia hengen uskontona, s. 26-29)

    Niin kauvan kuin emme tiedä, syntyykö ihminen jälleen, pidämme jälleensyntymisoppia totena joko sen takia, että se tyydyttää tuntomme tarpeen, tai sen takia, että järkemme, ajattelumme ja tutkimuksemme sen hyväksyy.

    Se on maailmankuva, johon uskomme, mutta se ei missään tapauksessa ole uskontoa, sanan henkisessä merkityksessä.
    Ja jos taas tietäisimme, niinkuin jotkut saattavat tietää, että ihminen on jälleensyntyvä olento, silloin emme itsekään kutsuisi tietoamme uskonnoksi: se olisi tieteellistä tietoa muutamasta elämän ilmiöstä ja luonnollisesta tosiseikasta eikä sillä olisi mitään tekemistä elävän uskonnon kanssa.

    Olemmeko nyt sitten mitään elävästä uskonnosta oppineet? Olemme oppineet ainakin sen verran, että elävässä uskossa ei ole sijaa opinkappaleilla tai epävarmoilla "totuuksilla". Uskonnossa ei voi käyttää järjen mittapuuta, koska järkemme on erehtyväinen ja voi "hyväksyä" valheenkin totuudeksi. Uskonto hylkää kaiken, mikä ei ole ehdotonta totuutta, mutta toiselta puolen se, mitä tiedämme, ei ole uskontoa, vaan tiedettä.

    Mitä näin ollen on elävä uskonto?

    Nyt sanomme näin: elävä uskonto on ainaista (ikuista) elämää, koska se on ainaista, ikuista uskoa. Elävä uskonto on yläpuolella kaikkea tietoa ja sen ainainen, ikuinen sisältö on se, jota ei voi lähestyä muulla kuin uskolla.
    Elävä uskonto on sentähden yhtämittaa tekemisessä ehdottoman kanssa, sen kanssa, josta emme voi mitään tietää. Jos ehdotonta kutsumme Jumalaksi, on siis Jumala uskonnon ikuinen sisältö eikä voi koskaan joutua tiedon esineeksi.

    Tietämisen objektia voimme nimittää totuudeksi ja totuuden tietoon ihminen voi päästä. Mutta totuus ei silloin ole sama kuin ehdoton eli Jumala. Totuus on se Logos, joka Johanneksen evankeliumin mukaan on Jumalassa ja jonka kautta kaikki on tehty, ja se on ihmisen totuuden etsimisen ja löytämisen lopullinen huippu. Mutta Jumala on se saavuttamaton, se elämisen ja olemisen oma mysterio, jota ihminen ei koskaan voi tietää, mutta johon hän ikuisesti on uskonnollisessa suhteessa, johon hänen aina täytyy uskoa.

    Elävä uskonto on siis uskoa siihen, jota ei koskaan voi tieteellisesti tietää. Se on uskoa Jumalaan eli ehdottomaan. Se on kuoleman ikuista kieltämistä eli voittamista, koska Jumala on ehdoton elämä eli oleminen. Se usko ei ole järjen työtä, ei sitä, että jotakin uskotaan todeksi, vaan se on ihmisen koko olemuksellaan antautumista sille, johon hän ei voi olla uskomatta, jonka olemista hän ei voi kieltää.

    Koettaisimmeko sanoilla kuvata tätä hänen uskonsa sisältöä? Emme voi sitä objektiivisesti kuvata, sillä kaikki tieto on tajunnallemme objektiivista ja kaikki mikä voi olla tajunnallemme objektiivista lankeaa tieteen piiriin, koskekoon se näkyviä tai näkymättömiä. Uskonnon alalle kuuluu ainoastaan subjektiivinen, jota emme voi "tietää", mutta joka sen nojalla onkin kaikista varminta varmuutta. Pekka Ervast,





    Martta Horjanderin ajatuksia
    ASEETTOMUUS, RAUHA, SUOMEN TEHTÄVÄ






    		Ratkaisevaa voimaa tulee vain siitä, että osaa tehdä mielenmuutoksen ja parannuksen, kuuluipa mihin uskontoon tahansa.

    Kun ajattelee toisten onnea, silloin edistää maailman rauhaa.

    Jos minä olisin pappi, sanoisin suoraan, että sota on murhaa ja ryöväystä ja että kristinusko alkaa aseettomuudesta. Kun usko herää ihmisessä, alkaa sisäinen kamppailu, että saisi hengestä kiinni. Kirkko opettaa mammonallisesti, ei hengen kannalta.

    Henkinen itsenäisyys kansassa alkaa vasta silloin kun aseettomuusasia on tunnustettu.

    Damaskus on sydämen ympärileikkaus - alkaa jännittää sydämellään. Sen jälkeen kun tajuaa, että vain rakkaudella voi voittaa, ymmärtää sanan: älä enää tee syntiä. Se on Damaskus-kokemus.

    Aseettomuusasia on korkeinta rakkautta. Ihanne kannustaa. Ihminen ei yhdy itsekkyyden, vihan eikä epäuskon ajatuksiin. Silloin hän kieltäytyy osallistumasta sodan henkeen muistaen kuitenkin, että ihmistä tulee aika rakastaa.

    Sodan valta muunnetaan rakkaudella rauhaksi. Se lähtee yksilöistä: ihminen ottaa käyttöönsä uuden luonnonvoiman, hyvän tahdon voiman.

    Aseettomuuden voima on valttia henkimaailmassa. Se on ydinpommiakin voimakkaampi. Rakkaus luo, synnyttää, pitää koossa, mutta viha särkee, tuhoaa ja hävittää.


    Väinämöinen-lehti
    2004/1


    [pääsivu] [ajankohtaista] [ideologia] [kulttuuritoiminta] [väinölä] [kirjoitelmia]