Asuinyhteisö-idea

Martta Horjander

Ihmisyyden tunnustajien ryhmä sai alkusysäyksensä, kun osa meistä ryhmän nykyisistä jäsenistä tapasi tuolloin Varkaudessa asuneen Martta Horjanderin (1930-2009), jonka kautta tutustuimme teosofiaan ja Pekka Ervastin kirjallisuuteen. Usein istuimme Martan luona myöhään yöhön keskustellen moninaisista elämänkysymyksistä, ja yksi ja toinen alkoi omalla kohdallaan vakavasti pohtia, miten voisi edistää ihmisyyttä itsessään ja maailmassa. Vähitellen alkoi itää ajatus ryhmästä, jossa pyrittäisiin toteuttamaan teosofisia ihanteita käytännössä.

Seppo Kuulavuori: Teosofinen liike ja dharma

Dharma-käsite on tuttu niille, jotka ovat tutustuneet teosofiseen ja kristosofiseen kirjallisuuteen. Sana dharma voidaan suomentaa esim. 'tehtävä', 'velvollisuus', 'uskonto'. Ihmiskunnan dharma eli tehtävä tulee ilmi Jeesuksen sanoissa: "Olkaa siis täydelliset niin kuin teidän taivaallinen isänne täydellinen on" . Ja tuon täydellisyyden sisältöä puolestaan kuvaillaan vuorisaarnan käskyissä ja muissa neuvoissa. Mutta koska kyseessä on niin syvällinen ja monipuolinen asia johtuen ihmisen olemuksen monipuolisuudesta seitsemine prinsiippeineen on ihmiskunnan dharmasta esim. eri uskonnoissa tuotu esiin eri puolia aina kunkin ajan ja kulttuurin ja myös ihmisten kehitystason tarpeiden mukaan. Puhutaan myös kansallisesta dharmasta ja Pekka Ervastin mukaan esim. Suomen tehtävä on itsealoitteellinen aseistariisuutuminen ja aseettoman kulttuurin luominen. On myös yksilöllistä dharmaa, niin että ihminen voi voimakkaasti kokea tehtävänään olevan vaikkapa säveltämisen tai muun taiteellisen työn ja hänen koulunsa on silloin siinä. Toinen huomaa erikoisena velvollisuutenaan olevan palvella ja auttaa sairasta omaistaan ja joku kolmas taas tuntee raskaana taakkanaan jonkin paheen tai heikkouden ja tietää, että sen voittaminen on hänen tehtävänsä. Voidaan ajatella, että kaikki nuo lukemattomat pikkudharmat ovat osia ihmiskunnan suuresta dharmasta, sillä niillä on selkeästi eetillinen sisältö eli ne ovat pieniä tai suurempia askeleita tiellä inhimilliseen täydellisyyteen.

Varsinkin yksilöllistä dharmaa ajateltaessa on kuitenkin aina muistettava, että se saattaa vuosien mittaan muuttua. Ihminen, joka on sanokaamme palvellut rakkaudella perhettään niin kuin on parhaiten osannut, saattaa joutua tilanteeseen, jossa Elämän viisas johto tarjoaa hänelle vielä suurempaa palvelustehtävää hengen työsaralla ja silloin kysytään onko hänellä kykyä vastata uusiin haasteisiin.

Jos missä niin teosofisen liikkeen yhteydessä voidaan erikoisesti puhua dharmasta, sillä teosofis-kristosofinen tietous on dharma-käsitettäkin perusteellisesti valaissut. Ja vaikka päämäärä, mestarius, inhimillinen täydellisyys, on teosofisessa liikkeessä ollut koko ajan näkyvissä - sillä alusta saakka H. P. Blavatsky oli mestareiden kanssa tekemisissä ja saattoi heistä kertoa - on dharmasta merkittävimpien työntekijöiden toimesta painotettu eri aikoina eri puolia. Toisin sanoen dharmasta on ajan myötä paljastettu yhä enemmän.

H. P. Blavatskyn aikana korostettiin yleisen veljeyden aatetta voimakkaasti. Mestareiden taholta painotettiin, ettei Teosofinen seura ollut olemassa vain joidenkin yksilöiden henkisen edistyksen vuoksi, vaan sen tarkoitus oli edistää koko ihmiskunnan onnea ja menestystä. Käytännössä tämä pyrkimys ilmeni sitenkin, että valkoihoisten eurooppalaisten tuli oppia pitämään tummempi-ihoisia intialaisiakin veljinään. Tilanne ja aika oli sellainen, että sitä seikkaa täytyi korostaa.

Pekka Ervastin työssä teosofisen liikkeen dharma laajeni käsittämään erikoisesti kristuskysymyksen syvemmän ymmärtämisen ja rakentamisen sotimattomuuden ja pahanvastustamattomuuden kulmakivelle. Kirjoissaan P. E. selkeästi osoittaa vuorisaarnan olevan tie ihmisyysihanteen toteuttamiseen. P. E. vetoaakin usein Jeesukseen ja evankeliumeihin ja löytää niistä mitä ihmeellisimpiä ihmisen kehitykseen liittyviä asioita ja ihaillen hämmästelee niitä näköaloja, joita Jeesuksen elämänymmärrys avaa.

Niinpä lukiessa esim. P. E:n kirjaa Jeesus Kristuksen elämänymmärrys voi aivan ihmetellä kuinka mahtavia asioita evankeliumeista löytyykään. Saattaakin kulua oma aikansa ennen kuin tajuaa, ettei niitä evankeliumeista löytänytkään, vaan nimenomaan Pekka Ervastin kirjasta. Ne ovat siis P. E:n avaamia näköaloja ja hänen tiedonantojaan. Mutta kuinka P. E. on tiennyt kaiken tämän, ja jos Jeesus Kristus on kaiken hänelle paljastanut, niin miksi tämä kaikki paljastettiin juuri P. E:lle eikä esim. Paavalille, Leo Tolstoille, Rudolf Steinerille, H. P. Blavatskylle jne. Kysymykseen saamme järkeen käyvän vastauksen J. R. Hannulan esittämästä näkemyksestä Pekka Ervastin opettaja-asemasta. Pekka Ervast tiesi asiat korkean vihkimyksensä perusteella. J. R. H:n julkituoma P. E:n opettaja-asema tuokin lisäyksen teosofisen liikkeen dharmaan. Tehtävämme on nyt työssämme ja pyrkimyksessämme ottaa huomioon Pekka Ervast suurena opettajana ja uuden voimavuodatuksen aiheuttajana, sillä hyvän voittavan voiman avulla on paha, sota ja väkivalta voitettavissa ja rakkaus ja veljeys nostettavissa niille kuuluvaan arvoon.

Kysymys onkin, osaammeko luoda edellytyksiä hyvän voiman toiminnalle, sillä P. E:n mukaan tuo voima toimii ryhmissä ja niiden kautta. J. R. H. puhuikin jo enteellisesti perheenomaisesta veljeydestä, sillä vaarana on, että koska teosofis-kristosofinen sanoma on niin syvä, sen moraali ja ihanteet niin korkeat ja saavuttamattomat, jää aatteellinen pyrkimyksemme liian älylliseksi vailla elävän veljeyden ja rakkauden käytäntöä.

Ratkaisumallin tähän ongelmaan on Martta Horjander esittänyt ideoimiensa ja perustamiensa yhteistaloudessa elävien veljesperheiden välityksellä. Martan ideoiden ja esimerkin avulla on mahdollista luoda veljesperheitä, joissa hyvän voittava voima voi ilmetä ja tehdä työtään. Näin toteutetaan myös H. P. B:n opetus, ettei teosofia ole niinkään saarnattava veljeysaate, vaan elettävää veljeyselämää. Ja koska uusi voima toimii ryhmissä, muodostaa käytännöllinen veljeyselämä uuden puolen teosofisen liikkeen dharmassa, jota asiasta perille päässeiden ja totuutta etsivien ihmisten on mahdollista koettaa toteuttaa ja, jos se ei ole karmallisista syistä mahdollista, ainakin myötämielisyydellään tukea.

Riippumatta siitä kuinka hyvin tai huonosti Ihmisyyden tunnustajien keskuudessa perustetut veljesperheet ovat työssään onnistuneet - ja oltuani mukana parikymmentä vuotta, voin sanoa, että parantamisen varaa riittää eli mihinkään omahyväisyyteen ei ole syytä - niin tosiasia on, että pää kristosofisen sanoman uudenlaiselle ilmentämiselle on avattu. Pekka Ervastin tuomat mahdollisuudet odottavat toteuttajiaan ja uuteen voimaan sisältyvät salaisuudet paljastajiaan.

Pekka Peltola:

Meidän tietoteknillisenä aikanamme nähdään tunteet usein haitallisina, koska niiden huomioon ottaminen ja inhimillistäminen estäisi ihmisiä toimimasta häikäilemättömässä eduntavoittelussa. Henkisessäkin elämässä voi havaita tunteiden halveksimista, kun niitä ajatellaan vain siinä kehitysvaiheessa, kun ne ovat epäpuhtaita ja itsekkäitä.

Myöskin se tosiasia, että meillä on nykyisin käytettävänämme tietorikas ja älyllisen kirkas teosofis-kristosofinen kirjallisuus, aiheuttaa vaaran innostua liiaksi tietopuoliseen tutkimiseen ja unohtaa tunteiden maailman ja niiden jalostamisen. Käytännölliseksi ratkaisuksi tähän pulmaan on henkisissä liikkeissä löydetty tuo tuttu veljesryhmissä toimiminen, tavoitteenaan keskinäisen rakkauden kasvattaminen.

Yksikseen jäävä pyrkijä jää helposti oman rajoittuneisuutensa vangiksi. Keskinäisen yhteiselämän vaikeudet tipauttavat mukavasti alas älyllisten kuvittelujen pilvilinnoista. Usein myös henkisesti kokeneemman ystävän neuvot voivat pelastaa pyrkijän monilta harharetkiltä ja yksipuolisuuksilta, joita yksin pyrkiessään ei saattaisi koko ruumistuksensa aikana edes huomata.

Itse asiassa voi suorastaan tulla sellaiseen johtopäätökseen, että ilman veljelliseen yhteenkuuluvaisuuteen kasvamista, ihmisen on oikeastaan turha kehittää itsessään mitään erikoisia kykyjä, koska ilman veljeystunnetta hän tulee väistämättä käyttäneeksi kykyjään ja lahjojaan itsekkäästi, eikä osaa uhrata niitä Kristus-ihanteen palvelemiseen. Veljeyden puutteeseen ovat henkiset liikkeet kautta historian kaatuneet. Se on varoittava opetus.

Juuri persoonallisten silmälasiensa riisumiseen tarjoaa veljeyselämä oivallisen keinon, eivätkä keskinäisen lähentymisen esteet ole koskaan ulkonaisissa olosuhteissa, vaan pyrkijä löytää ne aina itsestään ja omista asenteistaan. Oma kylmeneminen ihanteelle voi tehdä muutaman askeleen matkastakin erottavan kuilun, mutta innostus aatteeseen ja tahto toimia sen edistämiseksi vetää hengenheimolaiset vastustamattomasti yhteen. Puhdas motiivi ja pyyteetön rakkaus yhdistää oikealla tavalla.

Mitä tiiviimpi veljeyden ydin pystyy olemaan, sitä suurempi kyky sellaisella voimalaitoksella on vapauttaa positiivista - sanoisiko - aurinkoenergiaa, kun hallitsemattomat ajatus- ja tunnevoimat on yksilöiden omakohtaisilla ponnistuksilla rakkauden mukaisiksi muutettu. Tietenkin jokainen ymmärtää, miten herkkä tämänlaatuinen energiayksikkö on menemään epäkuntoon, kun kaikenlaiset itsekkyyden rautahiukkaset siinä ytimessä voivat sen pysäyttää Ainoa käyttökelpoinen prosessi, joka tuottaa saasteetonta, posiitiivista energiaa, on siinä, että saavutetaan harmoonista suhdetta Vuorisaarnan ihanteisiin.

Väinämöinen -lehti 2/1990

Pekka Ervast:

Neljättäkymmentä vuotta sitten olin nuori. Kysyin silloisilta tovereiltani Teosofisessa Seurassa: "Emmekö me teosofit joka kaupungissa ja joka looshissa voisi elää jollain tavalla yhdessä, yhteisissä taloissa tai siirtoloissa, joissa aineelliset elämänehtomme olisivat enemmän yhdenvertaisia kuin nyt, joissa ei ainakaan kenenkään tarvitsisi kärsiä nälkää ja kurjuutta?" Vaikka ajatus oli outo useimmille, tunnustivat monet, että siinä oli jotain oikeudenmukaista ja järkevää, mutta millä tavalla se olisi mahdollinen toteuttaa, sitä ei kukaan ymmärtänyt.

Ymmärtäneekö vieläkään?

Sitä on kuitenkin moniaalla, esim. Amerikassa, koetettu toteuttaa. Jos ei aate ole täysin onnistunut, on tämä riippunut yksilöjen valmistumattomuudesta, ei siitä, että ajatus olisi väärä. Ajatus on tulevan ajan oma, ja se tulee - vaikkapa tuhannen epäonnistumisen jälkeen - toteutumaan.

Minusta on vain tuntunut, että teosofein pitäisi kyetä sitä yrittämään toteuttaa. Sehän on teosofisen liikkeen perusajatus, ja Teosofiseen Seuraan liittyjät ovat aina tunnustaneet uskovansa veljeyteen. Ja jos T.S. on joutunut jollain tavalla umpikujaan, ei tämä saata riippua muuusta kuin siitä, että usko ei ole pukeutut tekoihin. Usko ilman tekoja on kuollut. Teosofinen liike kuolee, jos ei se uskalla muuttaa veljesajatusta keskinäiseksi veljesrakkaudeksi. Eikä merta kauemmas tarvitse kalaan mennä. Jolleivät teosofit opi toisiaan teoissa rakastamaan, eivät he liioin opi yhdessä maailmaa auttamaan.

Ruusu-Risti -lehti, elokuu 1932, nro 6

Pekka Ervast:

Koko meidän sivistyksemme on siirtymässä uuteen aikaan, uuteen kulttuurimuotoon, koska olemme astuneet uuteen taivaanmerkkiin. On jo ennen selitetty, kuinka olemme eläneet Kalojen merkissä ja astuneet Vesimiehen merkkiin. Tämä Vesimiehen merkki on tuova paljon muutoksia meidän sivistykseemme ja yhteiselämäämme, ja uudessa sivistyksessä ja uuden sivistyksen luomisessa tulee välttämättömäksi, että ihmiset pitkin maailmaa lyöttäytyvät yhteen pieniksi ryhmiksi ja yrittävät elää pyhää ja puhdasta elämää. Tämä on välttämätöntä sentähden, että ne henkivoimat, jotka tämän uuden merkin kanssa tulevat vaikuttamaan maailmassa ovat sitä laatua, että ne purkautuvat ryhmiin ja voivat auttaa ihmisiä silloin, kun he ovat yhdessä, kun ihmiset antavat kättä toisilleen. Silloin ne henkivoimat voivat auttaa siunaavasti, mutta ne ovat niin voimakkaat, että jos yksilö ei ole rakkauden suojaama, ne tuhoavat hänet. On aivankuin kaikki pirut ja paholaiset päästettäisiin irti maailmaan, ja ne tarrautuvat kiinni yksilöön, joka on heikko ja joka kuitenkin uudessa sivistyksessä kehittää älyään. Sellainen ihminen on suojaton, kuin suuressa erämaassa, ja paholaiset tarrautuvat häneen kiinni, ja hän joutuu sanomattomiin vaaroihin, ellei hän ole erikoisen voimakas, ja hänen elämänsä tuhoutuu, jollei hän ole rakkaudessa päässyt pitkälle. Me näemme jo nyt sellaisia merkkejä monessakin maassa, mutta ne tulevat yhä enemmän esiintymään kaikkialla. Ainoa apu on siinä, että ihmiset, jotka tahtovat täyttää elämän tahdon, liittyvät ryhmiin ja tuntevat rakastavansa toisiaan ja olevansa sopusoinnussa keskenään. Silloin enkelivoimat liittyvät heihin ja paholaiset menevät tiehensä. Mutta tämä ainoastaan sillä ehdolla, että nämä ihmiset ovat ryhmissä ja tuntevat rakastavansa toisiaan ja auttavansa toisiaan. Meiltä ihmisiltä odotetaan nyt enemmän kuin ennen. Aika tulee itsestään hieman vakavammaksi. Kuitenkin kaikki muuttuu onnelliseksi, ihanaksi, jos täytämme elämän tahdon. Etsikäämme totuutta, saavuttakaamme uskon heräymys, liittykäämme yhteen veljiksi.

Pekka Ervast: Gnostikot, ss. 228-229

[pääsivu] [ajankohtaista] [ideologia] [kulttuuritoiminta] [väinölä] [kirjoitelmia]